02.04.26 • Olemme saavuttaneet Työterveyslaitoksen koordinoiman Nolla tapaturmaa -foorumin korkeimman työturvallisuuden tasoluokituksen, taso 1 – Maailman kärjessä. Luokitus on merkittävä tunnustus pitkäjänteisestä turvallisuustyöstä, ennakoivista toimintatavoista ja henkilöstön vahvasta sitoutumisesta turvallisuuskulttuurin kehittämiseen.
Tänä vuonna tasoluokituksen sai ennätykselliset 145 työpaikkaa, joista 60 saavutti nollan tapaturman tavoitteen.
”Saamamme työturvallisuuden taso 1 -luokitus (PDF, 200 KB) on tärkeä tunnustus siitä työstä, jota olemme tehneet turvallisuuden parantamiseksi. Se vahvistaa, että olemme oikealla tiellä, ja kannustaa meitä edelleen kehittämään työturvallisuuttamme”, kertoo Juha Korhola, SEW EURODRIVE Oy:n toimitusjohtaja.
Turvallisuus on valinta!
Vastuullisuus on keskeinen osa SEW EURODRIVE Oy:n strategiaa ja päivittäistä toimintaa, ja työturvallisuus on olennainen osa tätä kokonaisuutta.
”Meidän tavoitteemme nollasta tapaturmasta toteutuu arkisina tekoina ja huolellisuutena, joilla pidämme työympäristön turvallisena. Yli 570 päivää ilman tapaturmia on hieno, yhdessä ansaittu saavutus. Se on osoitus siitä, että jokainen kantaa vastuun itsestään ja työkaveristaan”, kertoo Olli Talvitie, SEW-EURODRIVE Oy:n HSEQ-päällikkö.
SEW EURODRIVE Oy tarjoaa turvallisen työpaikan sekä henkilöstölleen että toimitiloissamme vieraileville. Panostamme ennaltaehkäisevään turvallisuustyöhön ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Tunnistamme yhdessä työympäristömme kehityskohteita ja kehitämme toimintatapoja havaintojen perusteella. Lisäksi koulutamme henkilöstöämme työturvallisuuteen liittyvissä asioissa ja vahvistamme valmiuksia ylläpitää turvallista arkea kaikilla toiminnan osa alueilla.
Nolla tapaturmaa -foorumi
SEW EURODRIVE Oy on osa Työterveyslaitoksen koordinoimaa Nolla tapaturmaa -foorumia, joka kokoaa yhteen yli 600 suomalaista organisaatiota kehittämään työturvallisuutta yhteistyössä ja jakamaan hyviä käytäntöjä. Jäsenyys tarjoaa ajankohtaista tietoa, vertailutietoa ja tukea jatkuvaan turvallisuustyöhön.